Optimaalinen palautuminen

Rasittavan harjoittelun jälkeen ensimmäinen etappi kunnollisessa palautumisessa on tietysti kunnollinen palautusjuoma, jonka avulla saadaan kehon katabolinen tila käännettyä anaboliseksi. Pelkkä rankka harjoittelu ei kasvata lihaksia, vaan kasvuun tarvitaan oikeanlaista ravintoa sekä lepoa. Hyödyllistä voi olla myös ottaa ennen harjoittelua ns. tankkausjuoma, joka sisältää proteiinia ja hiilihydraattia. Treenin aikanakin voi toki siemailla proteiini/hiilarijuomaa, mutta liiallisuuksiin ei kannata mennä. Liian täydellä mahalla ei jaksa treenata ja tarpeettoman suuri energian saanti kasvattaa tietysti myös kehon rasvavarastoja. On hyvä kuitenkin tiedostaa, että keholla on rankan harjoittelun jälkeen normaalia suurempi kyky ottaa vastaan ravintoa. Se pystyy tehokkammin varastoimaan hiilihydraattia maksaan ja lihaksiin glykogeenin muodossa.



Miksi palautusjuoma eikä ”oikea ruoka”?

Palautusjuoma on parempi vaihtoehto treenin jälkeen siksi, että siinä on tiivistetyssä ja optimoidussa muodossa sellainen ravinto, jota keho tarvitsee juuri treenin jälkeen. Asiaa voi myös kokeilla itse: Miltä olo tuntuu, jos lihakset vielä täynnä verta treenin jälkeen ahtaa mahansa täyteen ruokaa? Olo tuntunee varsin epämiellyttävältä. Tämän ilmiön huomaa sitä paremmin mitä kookkaammat lihakset ovat. Suuriin lihaksiin mahtuu suuri määrä verta. Oikeanlainen palautusjuoma sen sijaan poistuu mahalaukusta nopeasti ja pääsee siten myös verenkiertoon nopeammin kuin kiinteä ruoka.



Lepoa riittävästi treenin jälkeen

Jotta lihas kasvaisi, sen täytyy saada rakentua uudelleen ilman että se taas kohta revitään auki. Haavakin paranee huonommin jos se koko ajan revitään auki uudelleen. Vastaavanlaisesta asiasta on kysymys lihasten palautumisessa: Lihakselle on annettava riittävästi lepoaikaa rasituksen jälkeen. Mitä pahemmin lihasta on rasitettu, sitä enemmän se tarvitsee palautumisaikaa. Tämän on huomannut varmasti jokainen, joka on kokeillut treenaamisen erikoistekniikoita, pakkotoistoja tms. Lihas on levännyt riittävästi viimeistään silloin, kun kaikki kipu edellisestä treenistä on hävinnyt. Jos ravintopuolestakin on huolehdittu asiallisesti, lihas on tällöin valmis taas uuteen treeniin ja entistäkin kovempiin koitoksiin.